Matkakertomus, Saanan valloitus 2020
Vahanta Bikers
Road Captain/President KK
Maanantai 6.7.
Reitti Ylöjärvi – Rovaniemi 683km
Lähtö maanantaiaamuna kello 8:00 Kyrönlahden ST1 asemalta. Pilvistä oli, mutta ei satanut. Hyvällä mielellä startattiin ja saimme ajaa Kuortaneen Nesteelle 153km jalat (melkein) kuivina. Nesteellä hörpättiin kahveet ja tankattiin. Matka jatkui kohti Ylivieskaa 183km. Matkalla heitti vettä niskaan jo vähän enemmän. Sade taukosi, kun olimme tulossa Ylivieskaan. ABC:llä pidettiin tankkaustauko ja syötiin lounasta. Matka jatkui Ouluun 130km. Sade alkoi kun pääsimme Ylivieskasta tien päälle, eikä se sitten loppunut ennen Rovaniemeä. Oulusta otettiin Marko (kuivana) kyytiin ja matka jatkui Kemiin, Lapintuuleen 99km. Siinä kahveet ja tankkaukset. Matka jatkui ja pysähdyimme jaloittelemaan Tervolassa 50km. Tästä ajoimme sitten Rovaniemelle 75km. Majoitus oli loistava keskusta-asunto ja etujoukot olivat laittaneet saunan lämpeämään ja murkinaa valmiiksi. Kaikki olivat märkiä ja väsyneitä, mutta onnellisia.
Tiistai 7.7.
Reitti Rovaniemi – Kilpisjärvi 425km
Tiistaina startattiin Rovaniemeltä aamulla noin 10:00 aikaan. Ensimmäinen kohde oli Napapiirin Shell. Siellä tankkaus ja pakollinen turistikuva. Ajoimme Ounasjoen itäpuolen tietä Kittilään 150km. Matkalla tapasimme useita poroja, joten keulilla piti olla silmä tarkkana. Sade oli tauonnut ja ennen Kittilää saimme vain pienen roiskaisun vettä päällemme. Kittilässä tankattiin ja juotiin Shellillä kahveet. Kittilästä matka jatkui kohti Karesuvantoa 167km Muonion kautta (matkalla jaloittelu ja lisää poroja). Karesuvannossa lounasta ja tankkausta ja sitten tien päälle kohti Kilpisjärveä 109km (matkalla jaloittelu Suomen maanteiden korkeimmassa kohdassa). Matkalla tietysti valokuvaustauko, kun lähestyttiin Saanaa. Majoittuminen Kilpisjärven retkeilykeskukseen kahteen neljän henkilön huoneeseen ja sitten iltatoimiin…
Keskiviikko 8.7.
Ei ajoa
Keskiviikko oli se päivä, kun ei ajeta. Pidetään huilia ja valloitetaan Saana. Aamulla käytiin aamupalalla ja sitten vaellusreleet päälle ja Saanalle. Reissulla oli pituutta noin 10 km, mutta aikaa menikin sitten melkein viisi tuntia. Toisilla oli pohkeet jumissa ja polvet hellänä, toisilla ei. Matkalla saatiin loistavia valokuvia, koska keli oli suosiollinen. Aurinko paistoi ja taivaalla kuljeskeli vain muutamia pilviä.
Saunan saimme varattua vasta klo 23:00. Yleinen sauna oli pois käytöstä (koska korona) ja yksityissauna oli varattu. Saunasta pääsi uimaan Kilpisjärveen, jonka vesi oli kuusi asteista. Se kyllä raikasti vähän jo ummehtunutta matkaajaa!
Torstai 9.7.
Reitti: Kilpisjärvi – Alta 311km
Aamulla aamutoimet, kamat kasaan ja tien päälle. Suomen puolella mopojen tankkaukset, koska Norjan hinta on kallis. Retkeilykeskukselta on vain muutaman minuutin ajo Norjan rajalle. Breikkejä ei kannata edes yrittää luetella. Pysähdyimme matkalla useita kertoja ihailemaan ja valokuvaamaan henkeäsalpaavia maisemia, joita tämä reitti meille tarjosi sään suosiollisella avustuksella. Keli oli aurinkoinen ja taivaalla vaelteli yksinäisiä pilvenretaleita. Ilma oli viileä ja kuulas, olimme kuitenkin jo aika pohjoisessa, Jäämeren rantatiellä. Maisemat olivat vuorotellen merenrantatietä ja vuoristoa, sinistä ja turkoosia merta ja lumihuippuisia vuoria! Aivan mykistävän upeaa saada ajaa moottoripyörällä tuollaista tietä, noissa maisemissa!
Matkalla tankattiin ja kahviteltiin Sørkjossenissa. Parhaita maisemia tarjoili kuitenkin Sørstraumen, jossa ajettiin vuoren yli. Altaan saavuttiin illansuussa, jossa majoituttiin paikalliseen Scandiciin.
Perjantai 10.7.
Reitti: Alta – Rovaniemi 515km
Matka jatkui aamutoimien jälkeen. Suuntasimme Altasta suoraan kohti etelää Kautokeinoa 130km. Alkumatka oli upeaa tietä kanjonimaisessa rotkossa. Tie nousi kuitenkin nopeasti aika korkealle ja päästelimmekin kohta ylänkötiellä, jossa maisema oli tasaisen karua ja näkyvyys oli todella kauas. Kautokeinossa tankkaustauko ja kuppi kaffetta. Seuraava etappi oli Suomen puolella Hettassa 82km. Taas tankattiin mopoja ja nälkä oli itselläkin. Ruokapaikkaa ei tahtonut kylästä löytyä, joten turvauduimme grilliherkkuihin. Hettasta matkasimme kohti Kittilää 138km. Paikallisen grillityöntekijän suosioillisella avustuksella reittimme jatkui kohti Muoniota. Toinen vaihtoehto olisi ollut mennä Raattaman kautta, mutta se on kuulemma huonossa kunnossa. Lisäksi sadealue oli tulossa. Muoniosta Kittilään sitten satoi enemmän ja vähemmän. Kun saavuimme Kittilään sade taukosi. Kittilässä vähän tankkausta ja iltapalan ostaminen majoitukseen. Ajo Rovaniemelle 149km, Ounasvaaralle jossa meille oli mökki varattuna (matkalla poroja). Siellä sitten saunan lämmitystä varusteiden kuivausta ja ruokaa.
Lauantai 11.7.
Reitti: Rovaniemi – Ylöjärvi 683km
Viimeiseen ajopäivään lähdettiin hyvällä mielellä Rovaniemeltä. Sää olisi suosiollinen suurimman osan matkasta. Reittimme vei alussa Kemijoen itäpuolta, koska 4-tiellä tehdään tietöitä. Tietysti matkalla oli myös poroja… Ensimmäinen pitstop Kemissä, Lapintuulessa 130 km. Tankkausta ja kahveeta koneeseen. Seuraava stoppi Tupoksessa 117km, jossa lounas. Matkalla runsaasti tietöitä, jotka hidastivat armotta matkantekoa. Tupoksesta suunnattiin kohti Ylivieskaa 112km. Yliveiskassa tankattiin ja törmättiin kerhokaveriin. Suuntasimme kohti Kuortanetta 187km. Pääsimme kuivina melkein Vimpeliin saakka, silloin tuli ensimmäinen kuuro. Kunnolla sade alkoi ennen Alajärveä. Vettä tuli paljon koko matkan aina Kuortaneelle saakka. Kuortaneella tankattiin ja kahviteltiin. Ensimmäinen seurueemme jäsen erkani tästä Seinäjoen suuntaan. Kuortaneelta suunnattiin kotia kohti. Matkaa olisi noin 150km, vähän riippuen siitä missä kukin asuu. Matkalla pysähdyttiin Virroilla halailemaan toisiamme hyvästien merkiksi. Tämä reissu oli tullut tiensä päähän ja erkanisimme kukin omille teillemme lähetessämme Ylöjärveä.
Reissu tarjosi sen, mitä sen kuuluukin, moottoripyörämatkailua hyvässä seurassa ja upeissa maisemissa. Reissun kokonaiskilometrit 2678,3km Setälän mittarin mukaan, joka on hyvin lähellä laskennallista 2617km. Sateet toivat reissuun oman haasteensa ja mausteensa. Eihän se kivaa ole, jos kastuu, mutta se kuuluu lajin luonteeseen. Ja niin kuin matkalla mainittiin, niin tämähän on oma valinta. Tästä on hyvä lähteä juonimaan uutta reissua ensi vuodelle ja Vahanta Bikersin tulevaisuutta. Kiitos kaikille osallistujille!